Annostelijoiden sijoittelu

Annostelijoiden sijoittelu

Miten annostelijat olisi parasta sijoittaa hygienian parantamiseksi

Oikeanlaista käsihygieniaa pidetään tärkeimpänä yksittäisenä bakteerien leviämisen ehkäisy- ja terveydenhuoltoon liittyvien infektioiden vähentämismenetelmänä. Tutkimuksissa on ilmennyt, että käsien desinfiointiaineen annostelijoilla on merkittävä vaikutusAnnostelijoiden-sijoittelu2_square.jpg sääntöjen noudattamiseen*, ja tärkeintä on varmistaa, että ne on sijoitettu oikein. Itse asiassa tutkimukset ovat osoittaneet, että annostelijoiden sijoittelun optimointi voi lisätä käyttöä yli 50 %.**
 
Käsihygienian noudattamisen tehostamisen avuksi terveydenhuoltolaitoksessasi olemme luoneet todistusaineistoon pohjautuvat ohjeet, joiden avulla sijoitat annostelijat parhaisiin mahdollisiin paikkoihin. Kuvissa esitetään annostelijoiden sijoittamisehdotuksia terveydenhuoltolaitoksista yleisesti löytyvien neljän yleisen aluetyypin pohjalta. Sijoitteluehdotukset tukevat käsihygienian noudattamista nojaten WHO:n viiteen muistisääntöön. Sijoitteluohjeiden tiedot perustuvat sekä Essityn sponsoroimaan tutkimustyöhön että yliopistotutkijoiden riippumattomiin havaintoihin. 
 
 
*Boog, Matthijs C., Vicki Erasmus, Jitske M De Graaf, Elise (A) He Van Beeck, Marijke Melles ja Ed F Van Beeck. Assessing the Optimal Location for Alcohol-based Hand Rub Dispensers in a Patient Room in an Intensive Care Unit. BMC Infect Dis BMC Infectious Diseases 13.1 (2013): 510.
**Thomas BW, Berg-Copas GM, Vasquez DG, Jackson BL, Wetta-Hall R. Conspicuous vs Customary Location of Hand Hygiene Agent Dispensers on Alcohol-Based Hand Hygiene Product Usage in an Intensive Care Unit. J Am Osteopath Assoc 2009;109(5):263-267.

Lataa opas, jossa annetaan annostelijoiden sijoitteluohjeita omalle erityisalueellesi

 
 
 

Tulosta Lataa