Stylt_original.jpg

Täydellistä tarinaa luomassa

Taideprojekti, josta kehittyi eräs Skandinavian vaikuttavimmista design-malleista ja käsitteellisimmistä liikeyrityksistä. Stylt Trampoli osaa yhdistää tarinankerronnan ja sisustussuunnittelun. Niinpä siitä on tullut hotelli- ja ravintola-alan suuri vaikuttaja. Päätavoitteena on luoda muistoja, joihin ihmiset haluavat palata takaisin.

Kaikki alkoi Italian Firenzestä. Siellä renessanssin kehdossa sai alkunsa myös tämä idea. Taideopiskelijat Erik Nissen Johansen ja Peter Apelgren perustivat yhdessä muutaman ystävänsä kanssa yhdistyksen. He alkoivat kutsua yhdistystä nimellä Stylt. Tämän taidekollektiivin keskellä, jossa kaikki osallistuivat toistensa maalausten tekemiseen, alkoi pian kehittyä toinenkin idea.
eriknissenhires.jpg

"Tunsimme kaikki ravintola-alalla työskenteleviä ihmisiä, ja sisustussuunnittelun parissa aloittaminen tuntui näissä piireissä täysin itsestään selvältä", kertoo Erik Nissen Johansen. "Niinpä siirtyminen maalaamisesta enemmän arkkitehtuurin puolelle oli täysin loogista." 
 
Vuonna 1991 Erik Nissen Johansen aloitti oman projektinsa ryhmän ulkopuolella. Hän nimesi projektin Stylt Trampoliksi, ja sen koko idea oli selvä melkein alusta lähtien: tarinankerronta, mielikuvitusmaailmojen ja -hahmojen kehittely sekä designin ja konseptin luominen niiden ympärille.
 
"Haastavaa on käsikirjoituksen tekeminen, aivan niin kuin elokuvissa. Näemme valtavasti vaivaa tehdessämme tutkimustyötä ennen "tarinankerronnan" aloittamista, koska pyrimme todenperäisyyteen ja ydinkonseptiin, joka toimii."
 
Ensimmäinen Stylt Trampolin suunnittelema ravintola oli Göteborgissa sijaitseva klassinen ajanviettopaikka Farbror Hjördis (Hjördis-setä). Omistajien alkuperäinen tarkoitus oli perustaa väliaikainen kulmakuppila siksi aikaa, kun he odottivat toisen paikan avautumista. Nimeksi piti tulla "Meanwhile" (Sillä välin). Hjördisin tarina alkoi kuitenkin elää nopeasti omaa elämäänsä, ja konsepti toteutettiin kattavalla taustalla ja runsailla yksityiskohdilla. Se oli heti täydellinen menestystarina.
 
farbrorhjordis.jpg"Hankimme käytettyjä huonekaluja, jotka sopivat erilaisia ruokia yhdistelevään ruokalistaan, ja kaikki perustui tämän mielikuvitushahmon elämään. Kaikki ihastuivat ideaan välittömästi, ja Hjördis muuntui henkilöksi, josta puhuttiin, kunnes hänestä tuli ihka elävä. Ihmiset ihan oikeasti tulivat ravintolaan, jonka omisti joku Hjördis-niminen henkilö. He kävivät tässä ravintolassa tavallaan samaan tapaan kuin luetaan kirjaa tai katsotaan hyvää elokuvaa."
 
Siitä kaikki lähti etenemään. Todella nopeasti. Se, mikä alkoi parin innokkaan kaverin pienen toimiston epätavallisena ideana, on nyt maailmanlaajuinen, 45 työntekijää työllistävä liikeyritys. Suunnittelijoita, arkkitehtejä, copywritereita, tutkijoita... Arkkitehtiyrityksen ja mainostoimiston sekoitus, jossa tarinat ja oudot konseptit saavat alkunsa. Kaikki perustui fiktiivisiin tarinoihin ja mielikuvitushahmoihin. Tai oikeisiin, eläviin henkilöihin, jotka olivat tärkeitä omalle paikalliselle ympäristölleen. Stylt Trampoli on suunnitellut noin 400 ravintolaa ja 250 hotellia eri puolille maailmaa, Lontoon Trafalgarista Ruotsin Fjällbackan Stora Hotelletiin, Pietarin Dostojevski-teemaisesta Sonyasta aina Helsingissä sijaitsevaan Klaus K:hon, jonka sisustus on Kalevalan inspiroima.
 
"Hotelleja työstettäessä tarkoitus on saada ne erottumaan joukosta, luoda konsepti ja persoonallinen tunnelma, joka jää mieleen ja auttaa brändiä kasvamaan. Jos pystymme luomaan jotain, jonka avulla asiakkaat voivat paeta todellisuutta tai kokea jotain aivan uskomatonta ja tavallisuudesta poikkeavaa, se jää heidän mieleensä ja toimii mainostyökaluna."
 
Erik Nissen Johansen painottaa kuitenkin selkeästi ihmisten tärkeyttä. Ihastuttava konsepti auttaa asiakasta muistamaan ja voi toimia sekä houkuttimena että mainoksena, mutta silti asenne on se, joka saa asiakkaan tulemaan uudelleen.
 
"Väitän, että asiakkaan saama kohtelu, palvelu ja asenne muodostavat 90 prosenttia kaikesta. Meidän työmme voi tarjota markkinointityökalut ja ainutlaatuisen kokemuksen, mutta viime kädessä se, mikä saa haluamaan takaisin johonkin hotelliin tai ravintolaan, on aina asiakaspalvelun laatu."
 
Stylt Trampoli yrittää olla puuttumatta liikaa asiakkaiden hyvinvointiin ja pysytellä sen sijaan niissä ohjelmissa, joita yrityksessä jo toteutetaan. Toimivuus on joka tapauksessa aina suunnittelun pääasia, ja jos on valittava joko Tork annostelija, joka on helppo täyttää, tai hankalampi, aikaa vievä vaihtoehto – silloin kyllä valitaan helppokäyttöinen annostelija. Loppujen lopuksi kaikella, pienimmälläkin yksityiskohdalla, on vaikutuksensa ihmisiin. 
 
"Jos saniteettitila-alue on huonosti suunniteltu ja hankalakäyttöinen, henkilökunta ärsyyntyy. Tämä puolestaan vaikuttaa asiakkaiden ja henkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Toimivuus – se, että päivittäisen liiketoiminnan kaikki palaset toimivat sujuvasti – on aivan yhtä tärkeää kuin jokin aulan "wau-tekijä", ja me otammekin tämän aina huomioon suunnittelussamme."
 
Jos tiivistäisit Stylt Trampolin työn muutamaan sanaan, mitä sanoisit?
"Eräs lehti haastatteli minua tässä taannoin ja otsikoi juttunsa: "Hän valehtelee työkseen". Hiukan suorasukaista, mutta tavallaan totta. Tarjoamme asiakkaillemme työkalut, joilla he puolestaan voivat tarjota omille asiakkailleen ainutlaatuisia kokemuksia ja muistoja ja samalla mainostaa omia yrityksiään. Mutta – taas kerran – viime kädessä kaikki on kiinni ihmisistä. Asenne ja hyvä asiakaspalvelu saavat asiakkaat palaamaan takaisin."
 
Lataa BIM-objektit nyt! Napsauta tästä
Jos haluat tilata arkkitehdeille suunnatun uutiskirjeemme, napsauta tästä

Se, mikä viime kädessä saa palaamaan hotelliin tai ravintolaan, on asiakaspalvelun laatu.

Erik Nissen Johansen

Stylt Trampoli