Kentucky Kingdom and Hurricane Bay

Huvipuiston tilojen hallinnasta tulee ”jännäri”

Huvipuistot ja viihdekeskukset kilpailevat kauden lippumyynnistä, kävijöiden tyytyväisyydestä ja asiakasuskollisuudesta, ja niinpä kävijöiden henkilökohtainen kokemus on äärettömän tärkeä. Huvipuiston pitäminen puhtaana voi kuitenkin olla vaikea tehtävä. Se vaatii runsaasti henkilökuntaa tarkkailemaan useita tiloja, jotka ovat aivan yhtä ruuhkaisia kuin laitteetkin, etenkin kun tilat sijaitsevat eri puolilla laajaa aluetta.

Kentucky Kingdom and Hurricane Bay on johtava Louisvillessä, Kentuckyssä sijaitseva koko perheen viihdekeskus. Siellä havaittiin, että tilojen pitäminen puhtaina ja varusteltuina on hankalaa. Laajenevassa 63 eekkerin puistossa on yli 70 laitetta ja vuoristorataa sekä 20 vesipuistokohdetta – iskulauseena onkin ”jännitys on kaikki kaikessa”. Kesän 2017 kiireisimpinä aikoina puistossa kävi päivittäin yli 9 000 vierailijaa.
 
Kentucky-Kingdom-iloinen-tyttö_alkuperäinen.jpg
 
Kentucky Kingdom käyttää paikallista työvoimaa siivoamiseen, tuloksen tekemiseen, koulutukseen, sijaisuuksiin, motivointiin ja tietystä haasteesta suoriutumisen kirjaamiseen. Jake Allgeier, puiston palvelupäällikkö, kertoo, että Tork EasyCuben® käytön lisääminen puistossa osoittautui oikeaksi ratkaisuksi.
 
Tork EasyCube on maailman johtava tietoon pohjautuvaan siivoukseen suunniteltu tilojenhallintaohjelmisto. Se tuottaa tosiaikaista toimivaa tietoa ja mahdollistaa puiston palvelupäälliköiden ja siivoojien keskittymisen siivoamiseen ja täyttämiseen ennakoivasti. Järjestelmä koostuu toisiinsa liitetyistä laitteista, jotka tuottavat tosiaikaista tietoa siitä, mitä ja missä jotakin tarvitaan ja milloin. Tablettien, älypuhelinten tai minkä tahansa verkkoon liitettävän laitteen kautta esimiehet ja siivoojat saavat täyttötarpeista tarkasti kertovia kuvakaappauksia huomiota kaipaavilta alueilta. Tietoon pohjautuva siivous voi lyhentää siivousaikaa ainakin 20 %. Lisäksi se tekee siivoojien päivästä tarkoituksenmukaisemman ja vähentää stressiä.
 
Kentucky-Kingdom-Tork-EasyCube_alkuperäinen.jpg
 
Kentucky Kingdom and Hurricane Bay käyttää nyt jatkuvasti Tork EasyCubea hyödyntääkseen 163:sta ympäri puistoa asennetusta järjestelmään liitetystä laitteesta koottua tosiaikaista tietoa. Ohjelmisto tarkkailee tasotietoja sekä kävijämääriä puiston kullakin vyöhykkeellä ja antaa näin siivoojille merkityksellistä tietoa siivoustarpeista kiireellisyysjärjestyksessä. Tämä on erityisen hyödyllistä kiireisinä viikonloppuina, kun puiston eri alueiden kävijämäärät voivat vaihdella tuhansittain.
 
Kentucky-Kingdom-Jake_700x466.jpg 
 
Ja niinpä ilmeni, että Allgeier oli oikeassa. Puisto on hyötynyt Tork EasyCubesta.
 
”Henkilökunta suorastaan rakastaa sitä, ja käytämme nyt ajan paljon tehokkaammin, kun meidän ei enää tarvitse tarkistaa jokaista annostelijaa fyysisesti”, hän toteaa. ”Meille on uskomattoman hyödyllistä, ettei sitä enää tarvitse tehdä.”
 
Kentucky-Kingdom-siivoojat_alkuperäinen.jpg
 
Jessi O’Daniel, CTA, asiakassuhdepäällikkö, lisää, että Tork EasyCuben käyttöönotto on ollut erittäin hyödyllistä monessakin suhteessa, esimerkiksi henkilöstön huomioimisen ja motivoinnin kannalta.
 
”Järjestelmä on auttanut koko varastointi- ja ylläpitoprosessissa”, O’Daniel sanoo. ”Se ohjaa työntekijöitä työssään, koska se perustuu siihen, mitä tuotteita kullakin alueella oikeasti käytetään”, hän toteaa. ”Ja koska puiston johto näkee nyt verkossa olevien tietojen avulla kaikki päivittäiset toiminnot, henkilöstön saavutukset ovat nyt näkyviä. Tämän ansiosta voimme tehdä myös parempia tietoon perustuvia päätöksiä sekä ohjata suunnitelmien muutoksia”.
 
Kentucky-Kingdom-Jessie_alkuperäinen.jpg 
Kun O’Daniel tiivistää yhteen järjestelmän ensimmäisen käyttökauden kokemuksia, hän tuntuu olevan ensimmäisenä kertomassa positiivisista vaikutuksista. ”Pidämme siitä todella paljon, ja se on mielestämme erittäin helppokäyttöinen”, hän toteaa. ”Kaiken, mikä helpottaa jokaisen tehtäviä, pitäisi olla helppo valinta. Emme ymmärrä, miksi kaikki puistot eivät jo käytä tätä järjestelmää.”
 
Seuraavaksi Kentucky Kingdom and Hurricane Bay tutkii Tork EasyCube -järjestelmän ensimmäisen käyttövuoden raportteja ja analytiikkaa keskittyen todellisten dokumentoitujen oppien mukaiseen jatkuvaan tehostamiseen. Koska järjestelmän käyttöönottoon liittyy Tork asiakastuki, Kentucky Kingdom and Hurricane Bay jatkaa järjestelmän kokoonpanon hienosäätöä havaintojen ja tulosten perusteella ja odottaa jo innolla uutta kautta ja vielä parempia tuloksia.

Kun löysin Tork EasyCuben, ajattelin: ”Tämähän on mahtava”, sanoo Allgeier. ”En ollut koskaan ennen nähnyt mitään vastaavaa, ja tiesin, että voimme ihan varmasti hyötyä sen käyttämisestä puistossa.”

Jake Allgeier

Puiston palvelupäällikkö

Tietoa

Essity on johtava globaali hygienia- ja terveysalan yritys, joka on omistautunut parantamaan hyvinvointia tuotteillaan ja ratkaisuillaan. Nimi Essity tulee englannin kielen sanoista essentials ja necessities. Kestävä liiketoimintamallimme luo arvoa ihmisille ja ympäristölle. Myymme tuotteitamme ja ratkaisujamme noin 150 maassa johtavilla globaaleilla brändeillämme TENA ja Tork sekä muilla vahvoilla brändeillämme, kuten Jobst, Leukoplast, Libero, Libresse, Lotus, Nosotras, Saba, Tempo, Vinda ja Zewa. Essityllä on noin 48 000 työntekijää ja vuonna 2017 sen nettomyynti oli 109 mrd. SEK (11,3 mrd. EUR). Yrityksen pääkonttori on Tukholmassa ja yritys on listattu Tukholman pörssissä. Lisätiedot www.essity.com.

Tietosuojakäytäntö

Käyttöehdot

Evästekäytäntö


Ota yhteyttä

Oy Essity Finland Ab
Itsehallintokuja 6
02600 Espoo

Puhelin: +358 9 506 881
tork.fi@essity.com

Seuraa meitä

YouTube-social-squircle_red_128px.png Tork Pinterest logo.png LinkedinLogo.png