Contek 1.JPG

”Jopa vähäisinkin nukka on liikaa!”

Musteet, maalit tai kemikaalit: kuljetettiinpa IBC-kontissa mitä tahansa, ei jäämistä saa näkyä jälkeäkään, kun CONTek IBC-Service GmbH on saanut puhdistuksen päätökseen.

Wolfgang Kuhnille kaikki nöyhtä ja nukka ovat luonnollisia vihollisia. Hänen työnsä on puhdistaa nollatoleranssilla. Kuhn perusti CONTek IBC-Service GmbH:n 20 vuotta sitten valmistaakseen ja toimittaakseen IBC-kontteja (uudelleenkäytettäviä kontteja, joita käytetään vaarallisten tuotteiden kuljetukseen) sekä puhdistaakseen niitä käytön jälkeen asiakkaille palautettaviksi. Tämä on itse asiassa melko yksinkertainen liiketoimintamalli. Mutta vuonna 1995 Kuhnin ja hänen yhtiökumppaninsa aloitellessa yritystä ei markkinoilla ollut mitään vastaavaa. Tuolloin Kuhn työskenteli yrityksessä, jossa valmistettiin painomusteita. ”Tajusin, ettei markkinoilla ollut ainuttakaan yritystä, joka olisi tarjonnut IBC-konttien valmistuksen, puhdistuksen ja logistiikan sisältävää yhden pysähdyksen konseptia.” Kuhn havaitsi markkinaraon ja täytti sen tarjoamalla CONTekin kokonaispalvelua. Ja menestyi. 
 
Nykyään Ellrichissä, Thüringenissä sijaitsevaan tehtaaseen tuodaan noin 150 valtavaa teräskonttia päivittäin. Siellä kontit puhdistetaan valmiiksi seuraavaa kuljetustilausta varten. Jokaiseen konttiin mahtuu 300–1200 litraa nestettä, pastaa tai juoksevia bulkkimateriaaleja. Autoteollisuudesta palautuu usein maaleja sisältäviä kontteja, ja tulostimista niihin puolestaan jää kiloittain mustetta. Mutta sisällöllä ei ole väliä: on CONTekin työtä poistaa kaikki jäämät täydellisesti ja ajallaan. ”Jos joku asiakkaistamme pitää tuotantolinjansa käynnissä yöllä, hän odottaa saavansa oikeat kontit pihalleen seuraavaksi aamuksi”, Wolfgang Kuhn selittää. Siksi Ellrichin tehtaalla puhdistetaan kontteja kellon ympäri, kuutena päivänä viikossa.  
 
Käytetyt kontit tarkistetaan ensin perusteellisesti mekaanisten vaurioiden varalta ja sitten ne puhdistetaan koneellisesti monimutkaisella prosessilla. Seuraavaksi on vuorossa viimeistelyprosessi, joka koostuu manuaalisesta loppupuhdistuksesta, johon käytetään erityisiä puhdistusliinoja. Koko henkilökunta tietää, miten vastuullista tämä työ on. ”Ajatellaanpa, että esimerkiksi muste- tai öljyjäämät kontaminoivat seuraavan maalilastin. Autovalmistajan on silloin mahdollisesti pysäytettävä koko tuotantolinja”, kertoo Kuhn kuvatessaan ongelmaa. ”Jokainen sekunti, jonka linja on pysäytettynä, synnyttää suunnattomia seisokkikuluja. Siksi me takaamme asiakkaillemme, että puhdistetut kontit eivät sisällä lainkaan nöyhtää tai nukkaa, tahroja, silikonia, rasvaa, öljyä tai maalia.” Yhden IBC-kontin puhdistamiseen kuluu kaikkiaan tunnista seitsemään tuntiin, riippuen sisällöstä ja likaantumisasteesta. 
 
Vuonna 2011 yritys etsi vaihtoehtoa siihen asti käytetyille puuvillaliinoille optimoidakseen manuaalisen puhdistusprosessin, koska liinoilla ei saatu 100 % nukatonta tulosta. CONTek testasi eri valmistajien puhdistusliinoja. Laajamittaisten kokeiden jälkeen yritys päätyi valitsemaan Tork Puhdistusliinan vaativaan käyttöön. ”Tork-puhdistusliinat ovat auttaneet meitä parantamaan työmme laatua lisäämättä kuluja senttiäkään”, kertoo Wolfgang Kuhn. CONTek käyttää vuosittain noin 100 000 liinaa. 100 000 mahdollisuutta olla huolehtimatta nöyhdästä.

Tork-puhdistusliinat ovat auttaneet meitä parantamaan työmme laatua lisäämättä kuluja senttiäkään

Wolfgang Kuhn

CONTek IBC-Service GmbH:n perustaja

Tietoa

Essity on johtava globaali hygienia- ja terveysalan yritys, joka on omistautunut parantamaan hyvinvointia tuotteillaan ja ratkaisuillaan. Nimi Essity tulee englannin kielen sanoista essentials ja necessities. Kestävä liiketoimintamallimme luo arvoa ihmisille ja ympäristölle. Myymme tuotteitamme ja ratkaisujamme noin 150 maassa johtavilla globaaleilla brändeillämme TENA ja Tork sekä muilla vahvoilla brändeillämme, kuten Jobst, Leukoplast, Libero, Libresse, Lotus, Nosotras, Saba, Tempo, Vinda ja Zewa. Essityllä on noin 48 000 työntekijää ja vuonna 2017 sen nettomyynti oli 109 mrd. SEK (11,3 mrd. EUR). Yrityksen pääkonttori on Tukholmassa ja yritys on listattu Tukholman pörssissä. Lisätiedot www.essity.com.

Tietosuojakäytäntö

Käyttöehdot

Evästekäytäntö


Ota yhteyttä

Oy Essity Finland Ab
Itsehallintokuja 6
02600 Espoo

Puhelin: +358 9 506 881
tork.fi@essity.com

Seuraa meitä

YouTube-social-squircle_red_128px.png Tork Pinterest logo.png LinkedinLogo.png