You need to install the flash player to view this site.

Media yhteyshenkilö

  • Lehdistötiedustelut Tork tuoteista, ota yhteyttä:

  • Nina Rantanen, myynnin assistentti
  • puhelin 09 5068 8402

nina.rantanen@sca.com

SCA-konserni

SCA lehdistölle

Tietoja SCA-konsernista lehdistölle, talouden tunnuslukuja tai tietoja SCA:n käytännöistä:

SCA-lehdistöyhteydet
 
31. elokuuta 2011

Estä flunssat päiväkodeissa ja kouluissa!

Kesäloma on ohi ja lapset ja nuoret ovat palanneet päiväkoteihin ja kouluihin. Se merkitsee myös flunssa- ja influenssakauden alkamista. Päivähoidossa olevilla lapsilla on moninkertainen riski saada tartunta verrattuna kotona hoidettaviin lapsiin. Tartuntoja voi kuitenkin ennaltaehkäistä yksinkertaisin keinoin.

90 prosenttia kaikista infektioista on viruksen aiheuttamia. Esimerkiksi päiväkodissa oleva lapsi saa normaalisti 6–9 tartuntaa vuodessa. Tavalliseen flunssaan tai influenssaan sairastumista voi kuitenkin ennaltaehkäistä.

”Tartunnat leviävät yleensä käsien välityksellä. Niiden määrä onkin pienentynyt merkittävästi kouluissa ja päiväkodeissa, kun kaikki ovat pesseet kätensä huolellisesti ja froteiset käsipyyhkeet on vaihdettu paperisiin. Lapsille voi esimerkiksi opettaa, että käsiä pitää pestä yhtä kauan kuin menee aikaa Tuiki tuiki tähtösen laulamiseen”, opastaa SCA Torkin avainasiakaspäällikkö Jouko Laitinen.

Kädet on myös tärkeää kuivata kunnolla paperiseen käsipyyhkeeseen, sillä kosteat kädet levittävät huomattavasti enemmän bakteereja ja viruksia kuin kuivat kädet. Useimmissa päiväkodeissa ja kouluissa käytetään nykyään paperipyyhkeitä froteisten käsipyyhkeiden ja kuumailmakuivaajien sijaan, mikä on vähentänyt sairauspoissaoloja merkittävästi. Tämä johtuu siitä, että bakteerit ja virukset elävät pitkään kosteissa pyyhkeissä ja liinoissa, joista ne voivat siirtyä seuraavaan käyttäjään.

”Bakteerit ja virukset rakastavat kosteita ympäristöjä ja viihtyvät kosteissa käsissä. Siksi on tärkeää opettaa lapsille, että kädet pitää kuivata kunnolla ja ettei niitä saa kuivata housuihin tai hiuksiin”, toteaa Laitinen.

Monet lapset laittavat aivastaessaan suun eteen käden tai eivät mitään. Lapsia kannattaa kuitenkin opastaa aivastamaan kyynärtaipeeseen tai kertakäyttöiseen nenäliinaan. Aivastuksen leviämistä voi havainnollistaa esimerkiksi sumuttamalla tavallisella sumutinpullolla vettä vapaaehtoisten lasten kasvoille. Toinen vaihtoehto on laittaa lasten käsiin vehnäjauhoa, ja pyytää heitä sitten kättelemään toisiaan. Tartunta jatkaa leviämistään yhtä kauan kuin jauhosta jää jälki.

”Virus kuolee kehon ulkopuolella melko nopeasti. Se voi kuitenkin elää kosketuspinnoilla, kuten ovenkahvoissa, hanoissa ja valokatkaisimissa, jopa 72 tuntia. Tartuntojen leviämisen estämiseksi on tärkeä pyyhkiä pinnat, joita monet koskettavat,” kertoo Laitinen.

Vinkkejä flunssan ehkäisyyn päiväkodeissa ja kouluissa

  • Huolehdi, että sairaat lapset ja työntekijät pysyvät kotona.
  • Vaihda froteiset käsipyyhkeet paperisiin.
  • Opeta lapset pesemään kädet hyvin.
  • Huolehdi erityisen tarkkaan siitä, että kädet pestään ennen välipalaa, koska silloin syödään usein hedelmiä tai voileipiä käsin.
  • Opeta lapset kuivaamaan kädet kunnolla, sillä se vähentää bakteerien määrää merkittävästi.
  • Opeta lapsille, etteivät he laita sormia nenäänsä tai suuhunsa tai hiero silmiään, sillä siten käsien virukset pääsevät helposti kehoon.
  • Huolehdi, että lasten ulottuvilla on vaahto- tai nestesaippuaa.
  • Oleskelkaa paljon ulkona.
  • Huolehdi, että ilmanvaihto toimii kunnolla.
  • Pese lelut – erityisesti ne, jotka ovat usein suussa.
  • Käyttäkää käsidesiä tilanteissa, joissa tartuntoja on erityisen paljon.

Näin peset kädet

  • Huuhtele kädet haalealla vedellä.
  • Käytä nestemäistä saippuaa ja pese kädet joka puolelta. Älä unohda peukaloita ja ranteita.
  • Käsien pesun on kestettävä noin 20 sekuntia tai yhtä kauan kuin kestää laulaa Tuiki tuiki tähtönen.
  • Kuivaa kädet huolellisesti paperipyyhkeellä. Älä unohda sormienvälejä ja ranteita.
  • Jos haluat olla erityisen varovainen, sulje hana, sammuta valo ja avaa ovi paperipyyhkeen avulla.
  • Laita paperipyyhe roskakoriin.
    Hauska tietää
  • Aivastuksen nopeus voi olla yli 160 km tunnissa.
  • Aivastus voi sisältää 40 000 pisaraa.
  • Lähes kaikki sulkevat silmänsä aivastaessaan.
  • Sormenkynnen alla on yhtä paljon bakteereja kuin Suomessa on asukkaita.
  • Sormessa olevan sormuksen alla on yhtä paljon bakteereja kuin Euroopassa on asukkaita.
  • Rikkinäisen kynsinauhan alla on yhtä paljon bakteereja kuin koko maapallolla on asukkaita.

Lisätiedot:
Jouko Laitinen, avainasiakaspäällikkö, puh. 09 5068 8406
Nina Rantanen, myynnin assistentti, puh. 09 5068 8402
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@sca.com

Edellinen ... 5 6 7 8 ...

Uutiskirje

Tilaa uutiskirje

  • lähetä

Tork tuotemerkki käsittää täydellisen valikoiman hygienia- ja puhdistustuotteita ja lisäarvopalveluja erilaisiin saniteettitiloihin kodin ulkopuolella sekä terveydenhuollon, elintarvikealan ja teollisuuden tarpeisiin.

Lue lisää...